Toisenlaiset äidit- kuvaukset alkoivat kihlauksemme neljäntenä vuosipäivänä 7.5.2015, muistan sen päivän tarkkaan. Sydän pomppi ja jyskytti korvissa asti, jännitti ihan hulluna!!
Kuvausryhmä oli kuitenkin ihana ja kaikki jännitys osoittautui täysin turhaksi. Voisin jopa sanoa, että niiden muutamien kuukausien aikana, meistä tuli ihan ystäviä ja kaiho ikävä jäi, kun viimeiset kuvaukset oli tehty. Kiitokset heille, upeille ja empaattisille ihmisille.
Jo heti kuvausten alkuvaiheessa, minulle annettiin tehtäväksi kirjoittaa kirje syntymättämälle lapsellemme. Se oli ihana ajatus! Kun sain kirjeen kirjoitettua, se piti lukea ääneen, voi jehna, mutta se oli vaikeaa. Meni jopa oman tekstin lukeminen niin tunteisiin, etten edes pysynyt enää laskuissa, kuinka monta kertaa jouduttiin ottamaan luku uusiksi 😀
”Hei pieni huurunenämme!
Papunen, tiitiäinen, murunen…
Rakkaalla lapsella on monta nimeä..
Tiedätkö, että sinua on odotettu, rakastettu ja toivottu jo yli 4 vuotta meidän perheeseemme?
Siihen matkaan mahtuu paljon toiveita, unelmia, onnen kyyneliä, pettymyksiä, surua ja jopa epätoivoa.
5 minienkeliä opetti, ettei mitään voi tässä maailmassa pitää itsestäänselvyytenä.
Ensimmäiset 12 raskausviikkoa olivat piinallisen pitkiä,
pelkäsimme koko ajan, että matto kiskaistaan heti jalkojemme alta,
jos uskallamme hengähtää onnellisuuteemme.
Mutta sinä olit sinnikäs,
pysyit matkassa ja aloit kasvaa masussa hurjaa vauhtia.
Ultrissakin ravattiin useita kertoja,
vain varmistamassa, että olit todella siellä ja voit hyvin.
Vihdoinkin näyttäisi siltä. että saatat todella tulla syliimme asti,
tekemään elämästämme vieläkin onnellisempaa ja rikkaampaa.
Sinua odottaa täällä kaksi isoveljeä, Miikka ja Vili.
He tulevat paijaamaan ja leikkimään kanssasi paljon,
he pitävät puoliasi ja antavat varmasti veljellisiä oppeja elämääsi.
Odotahan kun tapaat isäsi, hänestä parempaa isiä et voisi toivoa.
Olemme kokeneet isäsi kanssa paljon, enemmän vaikeuksia ja kivisempiä polkuja kuin moni muu pariskunta.
Mutta me ollaan päätetty, että yhdessä me selvitään kaikesta, tuetaan toisiamme ja painellaan läpi kaikkien kurjuuksien, mitä maailma eteemme keksiikin heittää.
Päivä kerrallaan, hetki kerrallaan, yhdessä eteenpäin.
Kun vihdoin aloin tuntea liikkeesi, itkin onnesta.
Kun tunsin hikkasi, itkin onnesta. On se vaan niin ihmeellinen tunne.
Nykyään itken välillä kivusta, kun olet niin liikkuvaista sorttia,
että olit lääkärin mukaan mennyt poikkitilaan.
Kuulemma olet vähintäänkin mielenkiintoisessa tarjonnassa,
ja se tarkoittaa sitä, että jos lapsivesi menee tai synnytys käynnistyy, pitää äidin mennä nopeasti makuuasentoon ja soitella piipaa-auto paikalle.
Nyt eletään siis aika jännittäviä aikoja, mutta äiti ja isi toivovat, että pääsisit omin avuin vielä kääntymään oikeinpäin, jotta kaikki sujuisi hyvin. Eipä tämä tähänkään asti ole mennyt kuin Strömsössä, niin miksipä ei nyt vähän vielä draamaa kehiin tähän loppuraskauteen 😉
Äidilläsi ei ole ollut se helpoin lapsuus, vaan sinne kuului paljolti alkoholismia, väkivaltaa, niin fyysistä kuin henkistä.
Köyhyyttä ja pelkoa huomisesta, turvattomuutta.
Siksi haluan luoda sinulle ja veljillesi mahdollisimman paljon rakkautta ja turvallisuutta tarjoavan elämän.
Itselläni kesti todella kauan päästä eroon lapsuuden aiheuttamista kivuista ja traumoista, enkä osannut kasvaa aikuiseksi.
ennen kuin tapasin isäsi.
Olen tehnyt elämässäni paljon virheitä,
mutta niistä on nyt opittu ja prioriteetit ovat asettuneet oikeille sijoilleen,
tärkeintä minulle on nyt perheeni.
Sitä puolustan kuin leijonaemo ja teen kaikkeni sen hyvinvoinnin eteen.
Odotan jo malttamattomana,
että näen sinut ensi kerran ja saan sinut syliini.
Saan nuuhkia ihanaa vauvantuoksuasi ja seurata ruttuisia vauvankasvojasi.
Odotan sitä hentoa tunnetta, kun ensikertaa puristat nyrkkisi sormeni ympärille ja hymyilet meille.
Voi kumpa saapuisit maailmaamme terveenä ja onnelllisena.”
Kirje on kirjoitettu kesäkuussa 2015.