Väinön tarina (Meidän oma Supersankari)

Lue tästä Väinön tarina Iltalehdessä

Viime postauksessa avauduin aika rajusti Iltalehden prioriteeteistä ja siitä, miten hölmösti meitä oli lehden toimittajan puolesta kohdeltu. Heti kirjoitukseni jälkeen, seuraavana päivänä minuun otettiin yhteyttä ja pyydettiin perusteellisesti anteeksi saamaamme kohtelua. Tällä kertaa sain keskustella erittäin empaattisen ja asiallisen toimittajan kanssa, hänestä tuli heti luotettava fiilis ja sovimme haastatteluajan muutaman päivän päähän. Edellinen toimittaja, joka minuun oli ollut yhteydessä, oli toiminut epäammattimaisesti ja uusi toimittaja halusi ottaa jutun hoitaakseen. Ja hyvin ottikin, hän piti lupauksensa ja puhuimme puhelimessa 1,5h, tämän lisäksi kirjoittelimme puolin ja toisin juttuun liittyen. Pakko sanoa, ettei kukaan muu toimittaja olisi voinut tarinaamme paremmin kirjoittaa, kiitokset siis sinulle Tiia <3

Olen iloinen, että juuri tämä henkilö halusi kirjoittaa Väinön tarinan. Ajattelin ensin, että juttu tulee olemaan pieni, mitätön ja näkymätön siivu digilehden uumenissa. Sitten sain kuulla, että juttu tehdään myös paperiseen versioon. Vähän tämän jälkeen kuulin, että Väinöstä tehdään aukeaman kokoinen juttu! Meidän SUPERMIEHESTÄ, voihan JEHNA kuinka siistiä 😀  Lopulta Erityisperheen ääni ja erityisen ihana Väinömme sai kolmen sivun kokoisen jutun, maan toiseksi  kattavimmassa iltapäivälehdessä, olen sanaton.

Ihanaa, että erityisperheen elämää tulee näkyville ja saamme ääntämme kuuluviin myös tällä tavalla.

❤
”Tärkeintä ei ole,
että vauva on terve.
Tärkeintä on jäädä henkiin.
Tärkeintä ei ole saavuttaa
neuvolakirjan jokaista kohtaa ”normaaliin tahtiin”
Vaan olla oman neuvolakirjansa Indiana Jones
Oman elämänsä sankari
ja vähän muidenkin,
aika paljon muidenkin.
Tärkeintä ei ole olla sitä,
mitä muut toivoivat,
luulivat tai odottivat
Tärkeää ei ole olla
kummankaan näköinen,
Tärkeää on olla
oman itsensä näköinen,
ja pitää vahvasti
kaksin käsin kiinni siitä
mitä elämäksi sanotaan.
Tärkeintä on olla
yhdessä ja jaksaa.
Olla paikalla silloin,
kun välittämistä jaetaan.
Tärkeintä on kuulua johonkin
ja hengittää samaan tahtiin
sen porukan kanssa
jota myös perheeksi kutsutaan.”
❤

Toisenlaiset äidit (2.kausi, jakso 10)

Meidän jakson näkee täältä 🙂

Teen tällaisen pikapostauksen, sillä nyt kun meidän jaksomme tulee uusintoina telkusta, sen voi myös noin 30pv nähdä tuon linkin takaa maksutta!

Jos sinulla on Ruutu+, voit katsoa sen koska vain .

Pohjustusta jaksolle sen verran, että kun meitä pyydettiin ohjelmaan ja mietittiin osallistumista, pelkäsin tulla kaapista ulos. Pelkäsin ihmisten suhtautumista siihen, että minulla on MS-tauti ja sen tuomat ongelmat, alkavatko ihmiset sääliä minua tai kohdella muutoin eri tavalla. Sitten nämä lapsettomuushoidot ja epäonniset raskautumiset, keskenmenot jne. Katsovatko ihmiset meitä eri tavalla tämän jälkeen, tuleeko pienellä kylällä supinaa huomionhakuisuudesta tai alkavatko huudella turuilla ja toreilla.

Päätimme lähteä ohjelmaan parista pääasiallisesta syystä. Jos edes yksi ihminen tai perhe, joka käy läpi samantyyppisia asioita elämässään, saisi vertaistukea, lohtua tai rohkaistuisi avautumaan paremmin näistä tabuiksi tulleista asioistaan, tavoitteemme olisi saavutettu. Toivoimme, että tämä jakso avaisi silmiä myös heiltä, joiden läheisiä nämä aiheet koskettaa.

Meitä on yllättävän paljon.

Olen saanut jakson jälkeen paljon yksityisviestejä katsojilta, ja ne ovat olleet pääasiassa positiivisia, kannustavia ja myös minulle vertaistukea antavia.

Kiitos teille niistä, yksikään ei ole jäänyt lukematta <3

Lähimmät tietävätkin, ettei epäonnemme päättynytkään tuon ihmevauvan syntymään, vaan elämä heitti jälkeenpäin aikamoisia pommeja eteemme. Siksi katson jaksoa eri tuntein nykyisin, mietin vain, kuinka ihanaa oli olla onnellisuuden huipulla, edes sen pienen hetken, kun kuvittelimme kaiken olevan vihdoin hyvin. Mutta ei siitä enempää tälle kertaa.

Käy siis kurkkaamassa jaksomme, siitä saa osviittaa mitä meille kuului noin vuosi sitten. Palaute on aina tervetullutta, otan vastaan niin risut kuin ruusut <3

Tässä linkki vielä uudelleen:

http://www.ruutu.fi/video/2249168