Sukumme suru-uutisesta ja järkytyksestä huolimatta, oma tilanteemme vaati myös huomiota. Omat tunteeni olivat totaalisen sekaisin, odotin niin kovasti piinapäivien päättyvän kahteen vahvaan viivaan testissä ja samalla itkin vuolaasti pienen tytön kauhistuttavaa tuomiota. Tuntui, että tämän sukupolven kohdalle tässä suvussa oli heitetty kirous, jatkuvaa kärsimystä toisen perään.
Testipäiväksi määräytyi piinapäivä 12 ja verikokeisiin voisin mennä noin 2vkoa siirrosta. Piinapäivänä 7, en voinut enää katsella raskaustestejä vessan hyllyllä, vaan päätin kaikessa hiljaisuudessa tehdä yhden. Asetin testin pesualtaan reunalle ”valmistumaan” ja odotin noin 10 sekuntia ja kurkkasin, tarkistusviiva oli jo näkyvillä. Ajattelin mielessäni vain, että ”malta nyt pökkeli mielesi ja katso testi vasta, kun määrätty aika on kulunut!” Samalla mietin, ettei siinä mitään edes todennäköisesti näkyisi, vaikka olisinkin raskaana, koska oli aivan liian aikaista testille. Nappasin testin käteeni ja suljin silmäni. Laskin hitaasti kymmeneen henkeäni pidätellen, nostin testin silmieni tasalle ja avasin silmäni. Kääntelin testiä valoa vasten useasta eri suunnasta, siristelin silmiäni ja näin tarkistusviivan vieressä toisen, haalean vaaleanpunaisen viivan.
Sydän alkoi jyskyttää ja epäilin silmiäni, juoksin keittiöön Jessen luo. Jessen aamupala meinasi mennä väärään kurkkuun, kun pelästytin toisen totaalisesti rynnäkölläni 😀 Pyysin häntä oitis katsomaan, näkikö hän testissä toisen viivan, ja jos näki, oliko siinä viivassa väriä. Kun Jessekin näki viivassa väriä, alkoi tunteiden vuoristorata. Henkeä salpasi, eikä tätä tulosta meinannut uskoa todeksi! Olo oli niin hämmentynyt ja onnellinen ja, ja…
Sitten tuli pelko, kauhu ja epätoivo siitä, meneekö tämäkin pieleen. Onko tämä vain kemiallinen raskaus, jos ei, jatkuuko se. Onko se jälleen kerran väärässä paikassa ja joudun taas leikkauspöydälle tai vähintään kaavintaan. Samalla halusin toivoa, että viimeinkin, viiden minienkelin ja neljän äärettömän raskaan vuoden jälkeen, olisi meidän vuoromme saada se pieni nyyttimme syliin asti…
Tässä otteita keskusteluforumeilta, joissa sain vertaistukea samanlaisissa tilanteissa eläviltä ihanilta, empaattisilta tyypeiltä:
”Täällä menossa nyt pp9? Jos oikein laskin, ja koska olen mielenvikainen hätähousu, tein jo eilen testin…
Sen jälkeen vielä 3 testiä.. Kaikissa jonkinlainen haamu, olivat erimerkkisiä…
Tänään aamulla tein 2 eri merkkistä ja kumpaiseenkin selkeä haamu.
APUAAAAAAA!!!
4 vuoden ja 5 minienkelin jälkeen, mä niin toivon tätä meille joululahjaksi <3
Virallinen testipäivähän on vasta torstaina, mua pelottaa aivan hulluna.
Hengittämään en pysty ennen kuin omin silmin näen sykkeen oikeassa paikassa, pitäis vaan toivoa et ne ottais mut vielä ennen joulutaukoa 🙁 ” – 7.12.2014
”Tää on niin kamalaa nyt, kun mulla on ennenkin monta kertaa ollut kaveri ”väärässä” paikassa.
Toivottavasti ne ihan mun menneisyyden ja historiikin vuoksi ottais ultraan jo ennen lomia, vaikka 19.12 perjantaina.
Laskeskelin, et silloin pitäis olla noin 5+1, eikö ne sen paikan jo näkis? Hitto, ei ne kyl niin aikaseen kato :/ Sydän alkaa paukuttaa vasta vkolla 6, mutta sais ees mielenrauhan siitä et ois ”möykky” oikeassa paikassa 😉
Noh, torstaina selkiää sit tääkin 
.
Koskakohan tyksis aukee ovet joulun jälkeen?” -7.12.2014
”Vaikka testipäivä on vasta torstaina, varasivat ne mulle tyksistä ajan 19.12 vielä ultraan, katotaan josko näkyis se et onko oikeassa paikassa 😉 Aamulla tuli jo selkee viiva, eli vahvistunut on !!
Kyl se mun testien perusteella sanoi et oon raskaana, ettei noin moni testi haamujakaan ihan turhaan näytä ja käski mennä veritestiin vielä torstaina et nähdään tarkemmat arvot.
Mut mä unohdin kysyä et jatkuuko Luget keskiviikon tai torstain testin jälkeen kun on plussa? ” -8.12.2014
”Tää on niin pelottavaa!! Eikä tätä oikein uskalla todeksi uskoa 😀 Erittäin vahvasti ollaan raskaana, viikot ois noin 4 ja hcg434 <3
Nyt jännäämään ens perjantain ultraa!!! 😀 Mulla on semmosia ”repäisykipuja” heti jos liikkuu nopeasti, esim nousee sängystä tai venyttelee reippaasti. Sit simmotteita juilimisia vaihtelevasti, kuin voikin pelottaa tommoset, vaikka ihan varmasti kuuluvat asiaan. Ei tähän totu, vaikka minäkin käynyt kaksi raskautta aivan onnistuneesti läpi 😉 ” -11.12.2014
”Pahaa oloa, vähäistä menkkamaista juilintaa ajoittain, väsymystä ja pelko persiissä aina pyyhkiessä kyttää paperia 😀
Kertaakaan ei ole siinä mitään ollut, mutta aina sitä silti kyttää…
Jaa niin ja tissit on superkippeet!!!
Huominen jännittää kyllä niin paljon, ettei sanat riitä sitä tunnetta kuvaamaan .
Me ei varmaan sitä sykettä vielä nähdä, mutta kun olis edes papunen nyt siellä oikeassa paikassa, pelottaa ihan hulluna!! Meillä on se 9.45, onneks mun mies tulee mukaan, sillä oli ne uutiset mitä tahansa, tiedän että vollaan siihen malliin etten pysty autoa ajamaan ” -18.12.2014
”5+3 ja raskausontelo sijaitsee kaikista suunnista ultrattuna täysin keskellä, ihanteellisimmassa paikassa <3
(eli ei kornuissa, eikä lähelläkään kohdunkaulaa!)
Sykettä ei vielä nähty tietenkään, mutta Lääkäri Antti Perheentupa antoi ymmärtää, ettei huolissaan tarvitse olla, kaikki on paremmin kuin hyvin viikkoihin nähden.
Sanoi että näkyi ultralla paremmin kuin hän uskalsi edes toivoa tässä vaiheessa ja oli jopa näkevinään kaikua pussin sisällä.
Sykettä mennään sit kuuntelemaan 7.1.2015 <3
Sisukas Pakkastyttö, jos minulta kysytään 😀
Oon niin onnellinen nyt että ihan itkettää!! Kyllä tää on niin ihana tunne, neljän kamalan onnettomuuksien vuoden jälkeen, papunen on vihdoin oikeassa paikassa <3 Mä olin niin paniikissa, etten meinannu housuja jalasta saada ennen ultraa, tärisin ihan hulluna! Antti on kyllä niin paras lääkäri, se osas selittää kaiken selkeästi rautalangasta vääntäen, ettei mun tarvii olla huolissani .Maailman paras joululahja <3
Ja menkkamaiset juilinnat kuuluu varsinkin mun kohdalla asiaan, kun on niin monesti operoitu tässä kolmen vuoden sisällä noita ”onnettomia” pois, niin siellä on arpia jotka venyessään saattaa aiheuttaa ajoittain kipua.. Huh! Selvisipäs sekin sitten 😀 ” -19.12.2014
”Mentiin Turun Gynekologiseen keskukseen pää tyhjänä ja lompakko pulleena, pois lähdettiin onnen kyyneleet silmissä, pää täynnä tulevaisuuden ajatuksia ja lompakko laihana.
Mutta oli kyllä sen arvoista!
Pelko meinasi iskeä, kun tiukan oloinen naislääkäri alkoi sykettä etsimään suhrun keskeltä, joka selkeästi oli raskauspussin sisällä, isä jännitti vieressä…
Siellähän se! Tokaisi lääkäri lopulta ja isäntäkin näki sykkeen, minä en vieläkään. Lopulta mulle käännettiin se ruutu, niin pakko myöntää, että kyyneleet purskahti silmiin, kun siellä keskellä näkyi aivan selkeä ”pumputi-pumputi” <3
Aivan käsittämätön tunne, nyt sen auringon on jo vuoro paistaa meitinkin risukasaan,
mä pidän tästä papusesta oikein hyvän huolen 😉
(Ei ikinä vois käsittää, että niin mahdottoman pienestä jäähileestä,
voi tulla kokonainen, pumputtava ihmeellinen ihminen ♥)
Tänään siis 6+6″ -29.12.2014
Kuten noista forumille kirjoittamistani teksteistä huomaa, oon ollut kyllä aivan paniikissa tuon alkuraskauden ajan, mutta ihmekös tuo. Te jotka olette käyneet hoitoja tai raskauden aikaisia pelkoja läpi, ymmärrätte varmasti ainakin osan tuosta älyttömästä tunteiden vuoristoradasta, jota kävin läpi.
Vihdoinkin näytti siltä, että saisimme tuon maljassa rakennetun, kohtuni kasvattaman, niin kauan kaivatun ja jo rakastetun ihmeen elämäämme <3